Kremlin Bünkkeri

Veikko Erkkilä

Kremlin Bünkkeri

Hitler ja Stalin. Nämä ovat yhdet maailman historian tunnetuimmat nimet. Stalin ja Hitler, kumpi on toista pahempi? Kumpi vie julmuuskisassa voiton? Minussa nämä nimet nostavat myös vahvasti esiin muistikuvan lukion antoisilta historiantunneilta, missä käsittelimme Hitlerin toimia Saksassa ja Euroopassa ja Stalinin toimia Neuvostoliitossa. Nämä kaksi henkilöä vaikuttivat yhtä aikaa sotaa repivässä maailmassa omilla tahoillaan, kunnes vuonna 1941 ottivat yhteen Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon. Vaikka sota vallitsi näiden kahden tunnetun miehen välillä, eivät he koskaan tiettävästi kohdanneet toisiaan silmästä silmään. Mitä olisi tapahtunut, jos nämä kaksi, jo kulttimaineeseen noussutta henkilöitä olisivatkin kohdanneet kasvotusten, kahdestaan, aseettomina. Mitä keskusteluja he olisivat käyneet? Kumpi olisi voittanut oveluudellaan keskustelussa? Näitä kysymyksiä olen pohtinut mielessäni, mutten ole saanut niihin vastausta paitsi NYT luettuani Kremlin Bünkkerin!

Kremlin Bünkkeri antaa meille, lukijoille, historiafaneille, skeptikoille ja maallikoille tilaisuuden olla mukana Stalinin ja Hitlerin kohtaamisessa, jota historia ei ole meille voinut tarjota. Mitä jos Hitler ja Stalin olisivat kohdanneet, mitä jos Hitler olisi jäänyt henkiin? Mitä jos lukijana innostuisin näytelmistä ja teatterista? Mitä jos vähän vilkaisisin muutaman Wikipedia-artikkelin näistä henkilöistä ja vähän siinä sivussa toisesta maailmansodasta?

Kremlin Bünkkeria ei voitu julkaista Venäjällä eikä myöskään Saksassa. Tämä ei liene yllätys lukijoille, mutta yllätyksenä on, että Kremlin Bünkkeri -näytelmä on esitetty lavalla liveyleisölle Liettuassa vuonna 2017, jolloin Kremlin uumenissa tapahtuvaa Stalinin ja Hitlerin yhteiseloa esitettiin Miltinion draamateatterissa Panevezysin kaupungissa huhtikuusta alkaen vuoden loppuun saakka. 

Miksi tämä näytelmä julkaistaan kirjana ja miksi tämä tapahtuu Suomessa? Liekö kuuluisa suomalainen sisu asialla vai meidän halumme vähän sohia itäistä suurta muurahaispesää? Vai voisiko syy olla siinä, että Sergei Pronin (taiteilijanimeltään Seppo Kantervo) satiirinen teksti osui kirjailija, toimittaja ja tutkija Veikko Erkkilän ammattimaisiin hyppysiin ja tätä teosta hän ei voinut olla julkaisematta!

Suomessa 1980-luvulla syntyneenä, vaaleilla hiuksilla varustettuna ja toimittajaperheessä kasvaneena olen aina kokenut, ettei Suomessa olisi asiaa, josta ei voisi keskustella tai josta ei voisi julkisesti puhua. Toki nakkikioskilla voi saada turpaan, jos ääneen haukkuu edessä olevan persauksen uhkeaa kourunäkyä, mutta tämä lienee eri asia. Mutta miten on rakkaan naapurimme laita? Vähän väliä olemme saaneet lukea venäläisten journalistien ja totuuden etsijöiden karuja kohtaloita. Venäjällä henkilöpalvonta aloitettiin jo ennen sosiaalisen median aikakautta ja Venäjällä näitä palvottuja henkilöitä ei voi kritisoida, varsinkaan jos henkilö on tuonut sotavoittoja ja kunniaa (vaikkakin kyseenalaista) mahtavalle Neuvostoliitolle. Stalin on tunnettu Neuvostoliiton ulkopuolella kaksijakoisena henkilönä. Hän oli suuri ja voittoisa johtaja, joka nosti Neuvostoliiton ylevää kuvaa ja voimaa. Toisaalta Stalin oli syyllisenä miljoonien ihmisten julmiin kuolemiin Neuvostoliitossa ja oman poikansa itsemurhayrityksestä Stalin totesi ”hän ei osaa edes ampua suoraan”. Stalinin kahdet kasvot on helppo nähdä, mutta naapurimaassamme toisten kasvojen kommentointi on vaikeaa. Venäjällä Stalin nähdään sekä hyvänä että pahana. Kun hänet nähdään hyvänä, vahvana ja isänmaallisena johtajana, kauneusvirheet filtteröidään, jotta niitä ei nähtäisi kaiken loisteen läpi. Venäjä tunnetaan kovana ja karunakin maana, mutta se omaa silti erittäin herkän hipiän. Ehkä Venäjän kannattaisikin kokeilla enemmän herkän ihon hoitotuotteita. 

Mutta entäpä Saksa? Saksa-raukka on niin häpeissään maansa yhdestä historian ajasta, että isoisien valokuvista on kuvankäsittelyillä poistettu rintapielessä olleet natsipinssit, ennen kuin kuvat ovat päässeet jälleen takanreunuksia koristamaan. Saksa on vanha valtio ja sillä on ollut vaikuttava historia, mutta sitten yksi itävaltalainen pussihousuissa kekkaloiva mies muutti kaiken. 

Vaikutus näkyy edelleen vahvasti valtion kokoisena häpeänä, ja esimerkiksi Saksan lippua pidetään liian natsimaisena, jotta se vedettäisiin salkoon muuten kuin virallisista ja pakollisista syistä. Tässä on kuitenkin poikkeus: Jalkapallo! Jalkapallokausien aikana Saksa on koristeltu valtion lipuin suurella ylpeydellä, mutta kauden jälkeen ylpeys vaihtuu jälleen häpeään. On siis ymmärrettävää, että Kremlin Bünkkeria ole julkaistu Saksassa.

Meillä suomalaisilla on tunnetusti musta huumori ja osaamme nauraa sekä pilailla vakavillakin asioilla, kuten Pertti Jarla on Fingerpori-sarjakuvissaan pilaillut Lapin polttamisella. Ja me nauramme, me suomalaiset osaamme nauraa ja nauttia tällaisesta huumorista ja tästä syystä Kremlin Bünkkerin satiiri ja nokkeluus osuvat meihin, kuin Simo Häyhän luodit. 

Natasha Erkkilä