Suomen rikoshistorian erikoisin ja suurin esitutkinta
Suomi käynnisti vuosituhannen vaihteessa poliisitutkimukset neuvostopartisaanien Suomen siviilikylissä tekemistä rikoksista. Tutkimuksiin keskitettiin maan poliittiset, juridiset ja tutkinnalliset voimat.
Keskusrikospoliisin aloittama tutkinta on Suomen sodanjälkeisen ajan itsemääräämisen rohkein näyte. Venäjä ei halunnut tehdä rikostutkinnassa yhteistyötä, mutta päätöstä tutkinnan lopettamisesta ei ole tehty. Tutkinnan kaikki asiakirjat ovat poikkeusluvalla tarkasteltavana kirjassa Kello 04 Moskovan aikaan.
Keskusrikospoliisi joutui tutkintaratkaisua tehdessään pohtimaan, tulisiko yhdenvertaisuuden vuoksi tutkia muita vanhoja, esimerkiksi Suomen sisällissodan väkivallantekoja, jos ne eivät ole vanhentuneita syyteoikeuden kannalta.
Partisaanit tulevat yhä joka yö johonkin suomalaiseen kotiin, lapsuudessaan partisaaneja pelänneen ihmisen uneen. Siviileihin kohdistuneet iskut elävät poikkeuksellisen voimakkaina jatkosodan muistoina. Rajaseudun terroriteoista selvinneillä ihmisillä elämää hallitsee menneisyys osittain samalla tavalla kuin keskitysleireissä eloon jääneillä. Lähtemättömistä peloistaan huolimatta he ovat aktiivisia ja heillä kaikilla on erityistä elämän voimaa ja tarve pitää elämästä kiinni. Heidän vihansa on joko laimentunut tai jäänyt pois. Tilalle on tullut tietoa tapahtumista ja tekijöistä.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut Veikko Erkkilä on itärajan kylien partisaanitutkimusten johtava asiantuntija. Hän tuntee hyökkäyksiä kokeneet ihmiset ja hyökkääjät. Hänen saman aiheen aikaisemmat kirjat: Vaiettu sota 1998 (ruotsiksi 2001), Viimeinen aamu 2011 (liettuaksi 2020, venäjännös valmistuu 2021).
Uusi kirja antaa uusia vastauksia. Yksi tärkein kysymys on aina ollut, mistä partisaanit saivat viime vaiheen käskyt tavoitteilleen Suomessa. Partisaanit eivät tehneet itsenäisiä valintoja.
Kello 04 Moskovan aikaan - He tulevat joka yö. Kirjarovio. ISBN 978-952-99822-6-4 (sidottu), ISBN 978-952-99822-7-1 (EPUB) ISBN 978-952-99822-8-8 (äänikirja).
Ajankohtaista